keskiviikko 30. syyskuuta 2020

BOSNIAN TOSSUT



 Asiakas oli löytänyt kirpputorilta hauskat tossut, joihin halusi ohjeen. Langoiksi osti kuusisäikeistä Perfect Premium -lankaa. 

Ohjetta etsiessäni löytyi nopeasti tieto, että tossuista käytetään nimitystä Bosnian tossut. Myös Vanhanajan tossujen nimellä löytyi monta kuvaa. Ohjelinkkejäkin oli paljon, mutta yksikään niistä ei johtanut valmiiseen ohjeeseen (tai sitten en vain osannut). Kerran jo sainkin Novitan ohjeen tossuihin, mutta se ohje oli sittenkin hieman poikkeava & tossut aloitettiin pohjasta ylöspäin, kun näissä tossuissa nimenomaan idea, että tehdään varresta pohjaan.

 Myös valmiita tossun kuvia katsellessa huomasin, että alkuperäinen ohje on ollut paksummalle 8-säikeiselle langalle. Ei auttanut muu, kuin ottaa mallitossu käteen, puikot esille & alkaa kirjoittaa ohjetta! Varsin nopea & hauska malli & hyvä jämälankojen hävitystyö, sillä tuota kuviolankaa riittää tässäkin koossa 38 noin 20g. Yhteensä tossuihin lankaa n. 60g. 

Neulottu tasona 3mm:n pyöröpuikoilla varresta pohjaan. Pohjasauman tein päättelemällä silmukat kolmella puikoilla & kantasauma ommeltu jälkikäteen.

SAMARA TORKKUPEITTO

 


Superpehmeä torkkupeitto DMC Samara karvalangasta!

Koko n. 100x 100cm

Langan menekki: 400g = 4 kerää

Puikot: Chiaogoo Red Lace 15mm/100cm

Työohje: Luo 50 silmukkaa & neulo ainaoikeaa, kunnes peitto halutun kokoinen. Päättele silmukat löyhästi & pujottele kaikki langan päät silmukoiden sekaan....


keskiviikko 16. syyskuuta 2020

STRYTA - VUORENHUIPPU


 Stryta neule, eli suomeksi Vuorenhuippu. 

Lankana katian Peru. Ohje kirjasta: Islantilaisia Neuleita. 

Tämä on kokoa XL, mutta ohjeen mukaan en olisi saanut kokoa täsmäämään, vaikka tiheys olikin täysin ohjetta vastaava sekä leveys, että pituussuunnassa!!!! Silmukkamäärää on siis sovellettu, sekä hihoissa, että kaarrokkeessa. Tein myös vartalosta hieman pidemmän, kuin ohjeessa oli. 

Langan menekki n. 1kg. Neuleeseen varattu lankoja seuraavasti:  Poltettua oranssia 7 kerää, nutrian ruskeaa 2 & graffitin harmaata 2 

Puikkoina resoreissa Addi Novel 5mm/80cm & vartalossa Chiaogoo Red Lace 6mm/100cm. Viimeiset kerrokse + kaulus 6mm/60cm. 

Tämä neule tuli omalle miehelle, jotta tarkenee tulevan metsästyskauden. Seuraava neule onkin sitten suunnitelmissa kummipojalle.

lauantai 12. syyskuuta 2020

SYYSNEULE KOULULAISELLE


Syysneule koululaiselle katian Cotton-Merino Craftista.

Tulipa pehmeä neule & ihanan ruskaiset sävyt paljastuivat kirjavan vyyhdin sisältä.

Ohje: katia yarns / Kauneimmat Käsityöt 6/2019

Ohjeesta poiketen jätin tästä neuleesta hupun pois, neuloin vartalon suljettuna neuleena & tein hihat ylhäältä alaspäin. 

Langan menekki: 300g ( 6 vyyhtiä) 

Koko: 8 vuotta, silmukat kuitenkin koon 6 vuotta mukaan... 

Puikot: Addi 4,5mm / 80cm 


tiistai 1. syyskuuta 2020

Aalto Kauluri + Rannettimet


 Katian Silky Lace -langasta. Aaltokuvioiset kauluri + rannettimet. Koko setti yhdestä kerästä. 

Kyseinen lanka Rouva Pyryllä viikkotarjouksena (vko 36) hintaan 8€ /50g. Kuvan asusteiden ohjeet saat langan mukana. 

Kaulurissa pyöröpuikot 4mm/60cm & silmukoita 126. (Mallikerta 18 silmukkaa) .

Rannettimissa puikot 4mm/100cm. Neulottu molemmat yhtä aikaa tasona & lopuksi ommeltu sauma. Olisi voinut tehdä myös suljettuna neuleena, mutta jostakin syystä tämä tapa tuntui käteen mukavammalta neuloa! Silmukoita 48s (mallikerta 12silmukkaa).