perjantai 29. marraskuuta 2019

PUFFYMATTO

Pufnet liukuesteverkkoon sormineulottu pikkumatto. 
Koko 45x 60
Verkon reunat taitettu kaksinkerroin & vahvistettu virkkaamalla ennen neulomista. 
Langan menekki: 300g = 3 vyyhtiä 

HYPISTELYMUFFI


Hypistelymuffi muistisairaille, tai levottomille lapsille / aikuisille.
Sormineulottu Alize Puffy -langasta.
Tehty suljettuna putkena niin kauan, kuin vyyhtiä riittää & jätetty aina silloin tällöin työn
nurjalle puolelle lankalenkkejä hypistelyä varten.


keskiviikko 27. marraskuuta 2019

OPETUSSUKAT

Nämä sukat on tehty syksyn aikana Työväenopiston Sukkien Vuosi kurssille "opetussukiksi".
Sukkien avulla on opeteltu valitsemaan sopiva lanka suunniteltuun työhön.
Tutkittu, mitä tietoja vyötteestä löytyy, mitä ne kertovat & tarkoittavat.
On harjoiteltu erilaisia tapoja luoda silmukoita.
Kokeiltu helppoja malleja sukanvarteen: Julesjoustin, jyväjoustin & muurahaisenpolku.
Tehty vahvistettuja & ristiinvahvistettuja kantapäitä, testattu, kuinka vaikuttaa, kun kantalapun reunassa neuloo 2s aina oikein.
Opeteltu perinteinen-, tiimalasi- & ranskalainen kantapää.
Etsitty hyviä tapoja poimia silmukoita kantapun reunasta.
Tutkittu, kuinka kiilakavennusten väliset kerrokset vaikuttavat sukan malliin & kokoon.
Mietitty, mikä olisi paras kärkikavennus: nauha-, säde- vai ehkäpä tähtikavennus...
Perussukkia, joista lähdettiin liikkeelle. Tämän jälkeen on opittu jo paljon muutakin, mm. Magic Loop tekniikka & huovutus. Tammikuussa jatketaan kirjoneulesukkien kanssa.

TUPSUPIPO & LAPASET INTIALAISELLA PEUKALOLLA


Pipo ja lapaset setti. Neulottu kaksinkertaisella langalla.
Lanka: katia Silky Lace & Drops Vivaldi 
Langan menekki settiin: 96 g
Puikot: Chiaogoo Red Lace 4mm/40cm & Prym Bamboo sukkapuikot 4mm
Ohje: RoPy 

JÄTTIPALMIKKONEULE


Tilaustyönä jättipalmikkoneule
Lanka: katia Love Wool
Langan menekki: 1500g
Koko: miesten M
Puikot: 10mm / 12mm / addi
Malli: RoPy asiakkaan toiveiden mukaan.

FRIDA NEULE









Tilaustyönä Frida neule Novitan Hygge Woolista.
Malli Novita 3/2019 lehdestä.
Koko S
Langan menekki: 850g
Puikot: addi 10mm/40cm - 10mm/60cm - 10mm/80cm - 8mm/40cm

HAITARI SÄÄRYSTIMET

Tilaustyönä säärystimet Reigan 6-ply sukkalangasta.
Langan menekki 127g
Puikot: Chiaogoo Red Lace 3mm/100cm

RUUTUPEITTO


Lanka: Lankava Minimop
Langan menekki: 700g = 1 kartio
Puikot: Clover Takumi 8mm/100cm
Ohje: Lankava / Lea Petäjä

PIENI TORKKUPEITTO



Torkkupeitto sormineuloen Alize Puffy langasta.
Langan menekki: 300g = 3 vyyhtiä
Peiton koko: 50 x 80cm
Ohje: Mariko Palomaa, madambc.blogspot.fi / Kauneimmat Käsityöt 3/2019