tiistai 28. helmikuuta 2017
REIKÄPINTANEULE
Tilaustyönä kaulahuivi. Toteutettu reikäpintaneuleena. Reunat viimeistelty virkkaamalla kerros kiinteistä silmukkoita ja kerros rapuvirkkausta. Lankana katia Merino Sport, menekki 4 kerää. Puikot 7mm. Huivi tuli kaveriksi samanhenkiselle kennopipolle, joka valmistui syksyllä.
TRIKOOTYYNY
Asiakas ihastui tähän värisävyyn. Varastosta löytyi kudetta sen verran, että saatiin toteutettua siitä sisustustyyny. Sisätyyny ommeltu sisälle ja hela hoito voidaan tarvittaessa heittää pesukoneeseen. Tyynyn koko 40x40cm. Kuteen menekki n. 600g. Tehty suljettuna neuleena 12mm/80cm pyöröpuikoilla.
torstai 2. helmikuuta 2017
PELLAVAVERHOT
Pellavakappaa toimiston ikkunaan. Vanhoista virttyneistä verhoista leikattu parhaat palat ja lisätty reunaan vielä pellavapitsiä. Simppeliä ja helppoo ja sopii mainiosti tähän käyttötarkoitukseen. Ajatuksena myös, että tästä on helppo jatkaa tuunausta, jos siltä alkaa tuntua.
tiistai 31. tammikuuta 2017
LIPPUNAUHA
Lastenhuoneen kattoon tulossa tämä lippunauha vanhoista matkamuistoviireistä. Aika nostalgiset on tunnelmat, täytyy myöntää =). Liimasin liput kuumaliimalla valkoiseen pompulanauhaan ja lopputulos oli aika mukava!
keskiviikko 25. tammikuuta 2017
RANTEEN LÄMMITTIMET
Oikeaa kokoa ja lankaa etsiessä, syntyi sivutuotteena nämä ranteen lämmittimet. Sinisävyisissä lankana katia Darling + Schoeller&Stahl Daphne Lace ( kaksinkertaisena) ja mustissa teetee Alpakka + Katia Inox Lace ( kaksinkertaisena)
Vähän parempaa päälle
Pyynnöstä vähän parempi pipo (Lankavan Silje -pipo ohjeella) ja ranteenlämmittimet ( alunperin Aurea rannekkeet / teetee ohje). Pipossa lankana SMC Merino Extrarine 120, menekki 55g ja puikot 3,5mm/40cm. Pipon ruusuke virkattu 3,5mm virkkuukokulla. Rannekkeet king colen Galaxy DK -langasta, koukulla 3,5mm.
Tunnisteet:
5/40cm,
5mm,
bling bling.,
clover virkkuukoukku 3,
hienostelupipo,
king cole Galaxy dk,
knit picks pyöröpuikko 3,
ranteen lämmittimet,
SMC merino extrafine 120
Ballerinat
Pienet tossut teetee helmi -langasta, Anne Sneckin ohjeella. 2,5mm / 80cm pyöröpuikoilla oli hyvä tehdä, ei tarvinnut apupuikkoja, kun jätti osan silmukoista välillä odottamaan! Ihana lanka ja paljon herkullisia värejä. Tossuja syntyy kahdesta 50g kerästä 3-4 paria, kokoa 0-3kk =)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)